ÄÄNESTÄ HEMPPA #89 VALTUUSTOON

Suutarila - suutarilalaiset vallanneet entiset viljelysmaat

Suutarila on malliesimerkki kaupungistumisesta. Sotien jälkeen Suutarilan maisema koostui paljolti viljelys- jopa karjanhoitomaista. Nyt Suutarila on Siltamäen jatkeena monilmeinen asuinalue Kera-vanjoen kainalossa.

Aina 1970-luvulle asti Suutarilaa leimasi maanviljely. Skogsterien ja Stellbergien viljelijäsuvut repivät elantonsa Suutarilan peltosaroilta. Ympäristön asukkaat saivat luomu - lähimaitoa. Vielä 1950-luvulla maitoasiakkaat toimittivat illalla maitokannunsa Skogsterin kannulaariin, aamulla sai noutaa tuoreen kannullisen maitoa, ihan täyttä tavaraa.

 

Kasvun vuosikymmeninä Suutarilan ja Siltamäen asuinalueet ovat kasvaneet yhteen. Näin tapahtuessa Siltamäki-Seurastakin tuli luonnollisesti Siltamäki-Suutarila-Seura. Alueella on yhteiset palve-lutarpeet. Aikoinaan oli eri bussilinjatkin. Markelinin mäessä, nykyisen Siltamäen kiertoympyrän kohdalla oli päätepysäkki. Suutarilalaisia kuskannut bussi numero 2 päätyi Ekholmin kulmaan päiväkoti Linnunradan kulmaukseen. Reitti Markelinilta Ekholmille halki avonaisen pellon oli talvisin haastava. Miehenkorkuiset lumiaidat estivät tien varressa Keravanjoen suunnasta puskeneiden lumipyryjen tukkemasta "sorsaksi" kutsutun linja-auton reittiä.

Toisin on tänään. Linja-autoreitit eivät enää suuntaudu Suutarilasta Tapanilan kautta keskustaan. Reitistöä on hiottu ja muuteltu asukkaita parhaiten palvelevaksi. Pääsuunta on Malmi, josta matkaa voi jatkaa junalla.

 

Suutarilassa on myös paljon työpaikkoja. Suutarilan teollisuusalue on yksi mittavimmista Helsingissä. Teollisuusalue on myös pessyt kiitettävästi kasvojaan. Alueelle on noussut uusia siistejä yritysrakennuksia, ja osa vanhoista yrityksistä on saneeranut kiinteistöjään. Onpa Suutarilassa oma rau-takauppakin, ja melko hiljattain suutarilalaiset saivat oman päivittäistavarakaupankin. Naapuri Siltamäki tarjoaa suutarilalaisille välttämättömiä lisäpalveluita.

Tyypillisesti Suutarilassa viihdytään hyvin, ja siellä asutaan pitkään. Alue on rauhallisuutensa vuoksi etenkin lapsiperheille juuri se oikea lintukoto. Suutarilan lapsuudenkodin on jättänyt moni kuuluisa "ex-sutskulainen". Mallina NHL:n taalakaukaloissa kiekkoja torjuva ja dollareita keräävä maalivahti Kari Lehtonen sekä näyttävästi maailmaa valloittaneen The Rasmus yhtyeen keulahahmo Lauri Ylönen, joka kuuluu juuri rakentaneen Sipooseen superkokoisen omakotitalon. Tiedossa ei ole, onko Ylösen luxuskoti Helsingin puolella.