HEIMO HEMPPA LAAKSONEN

PUISTOLA

Puistolassa – viihdytään ja toimitaan

JULKAISTU MaTaPuPu-fi – lehdessä v. 2017

Puistolalla .on omat erityispiirteensä ja mausteensa MaTaPuPu-alueen kentässä. Vahvasti pientalovaltaisella alueella viihdytään hyvin. Alueella myös toimitaan ja harrastetaan melkoisen paljon ja ahkerasti.

Itsestäni perheeni kanssa tuli puistolalainen v. 1977, jolloin veri veti viiden vuoden poissaolon jälkeen takaisin MaTaPuPu-alueelle. Kotia etsittiin Tapanila – Puistola akselilta, jälkimmäisestä tärppäsi se oikea. Mosan kasvatista tuli fastikalainen.

Mielessä pyöri noina aikoina vahva kotiseutuaate ja epätietoisuus tulevasta asuinseudusta. Ympäristöä tuli tarkkailtua paluumuuttajan silmin. Tajusin, että joku muukin miettii minne oli muuttanut tai miten ympäristömme on muuttumassa voimakkaan kasvun myötä. Oli olemassa täkäläinen tiedonjano. Näin Puistolan raitin kotimme piskuisessa nurkkakammarissa syntyi v. 1981 syyskuussa Ma-TaPuPu-Lähilehti tuottamaan ja välittämään tietoa paikallisista asioista, ilmiöistä ja ihmisistä. Edessä oli mielenkiintoinen ja palkittu tulevaisuus.
Puistolassa on kautta aikojen ollut vireää kansalaistoimintaa. Puistola-Seura etunenässä on tarmokkaasti vaikuttanut alueen kehitykseen ja puistolaisten asumisviihtyvyyteen. Kärkkäimpiä tilanteita ovat olleet mm. alkoholistiasuntolan torjunta nykyiseltä esikoislestaadiolaisten rukoushuoneen tontilta, ja suunnitelma saada maamassojen käsittelylaitos Suurmetsäntien varteen Puistolantien kohdalle. Oma ansioni oli MaTaPuPu-lehden kautta tuoda asuntolauhka tietoisuuteen. Seuranneesta kansalaistaistelusta riitti kirjoitettavaa pitkän aikaa. Lopulta koitti voitto. Asuntolalle löytyi paikka lentokentän kupeesta Tattarisuontien varrelta.
Liikunnalla on vahvat perinteet Puistolassa. Kauempana menneisyydessä Puistolassa oli monia seuroja. Nyt suurin ja pääasiallinen liikuttaja on monilajiseura Puistolan Urheilijat, jonka jäsenmäärä on kivunnut jo yli 1500:n. Hyvin moni Puistola-Heikinlaakso – alueen perhe on tavalla tai toisella sidoksissa seuraan. Liikunnan lisäksi Puistolassa toimii kosolti muita yhdistyksiä.

Puistolalaiset eivät juuri viime vuosina ole saaneet uusia julkisia palveluita. Päinvastoin, esimerkiksi jokailtainen nuorisotila on menetetty. Kaupungin luottamusihmisenä helmikuussa haaviini tarttui tieto, että Kaupungin Tilakeskus on laittamassa myyntiin Tenavatien ylvään, v. 1930 rakennetun tyhjän ja hiljattain saneeratun kivikoulun. Nyt työstämme sen mahdollista pelastamista asukaskäyttöön. Tulossa on mm. asukasilta, johon saataisiin eri virastoista kaupungin virkamiehiä. Pitopaikaksi on kaavailtu itse kohdetta, Tenavatien koulurakennusta. Projekti etenee Puistola-Seuran sateenvarjon alla.

TAPANILA

PUKINMÄKI

VIIKKI

MALMI

SUUTARILA

TAPANINVAINIO

PUISTOLA

PIHLAJAMÄKI

SILTAMÄKI

Vain äänestämällä voit vaikuttaa!