HEIMO HEMPPA LAAKSONEN

PUKINMÄKI

Pukinmäki – tyylikäs kartano muistuttaa menneestä

JULKAISTU MaTaPuPu-fi – lehdessä v. 2017

Pukinmäki on viimeisinä vuosikymmeninä kokenut yhden suurimmista muutoksista MaTaPuPu-alueella. Vielä 1950-luvun viljelmien ja pientalojen hallitsema kaupunginosa on tiivistynyt ja kasvanut voimakkaasti. Rautatien läheisyys ja hyvät liikenneyhteydet ovat vauhdittaneet Pukinmäen kaavoituksen kautta kasvuun.
Pukinmäessä ja Tapanilassa oli likimain samantyyppisiä huvila kyläyhteisöjä vielä pitkään v. 1946 tapahtuneen Helsinkiin liittymisen jälkeen. Samankaltaisuus väistyi Helsingin käydessä tosissaan 1970-1980-luvuilla kaavoittamaan sekä Puksua että Mosaa. Pukinmäki sai kerrostaloasutusta ja Tapanilassa säilytettiin pientalovaltaisena.

Pukinmäen tulevaisuudeksi määriteltiin reipas asukasmäärän kasvu mm. kerrostaloja rakentamalla. Kiivaimpina muutoksen vuosina uudet suunnitelmat työllistivät myös muutoksen voimakkuudesta yllättyneitä asukkaita. Kaupungin neuvottelukumppanina ja pukinmäkeläisten edunvalvojana toimi Pukinmäki-Seura. Etenkin 1980-luvulla ahkerointi oli ajoittain lähes kokopäiväistä. Ketään väheksymättä suurimman urakan pukinmäkeläisistä tuolloin kantoivat Kauko Salmi, Reino W. Lönnblad ja Tero Tuomisto.

Pukinmäkeläiset saivat lukuisissa asukasilloissa ottaa kantaa uusiin suunnitelmiin. Milloin kättä väännettiin Pukinmäen kolmiosta, päiväkotipaikoista, Sunilanmäestä ja monista muista paikoista. Näistä riitti meikäläiselläkin työtä ja kirjoitettavaa. Yksi mieltä lämmittävimmistä tapauksista oli hie-non pukinmäkeläishuvilan villa Öllerin muuttaminen lasten päiväkodiksi.

Kiitos asukkaiden ja kaupungin välisen toimivan sekä hyvän yhteistyön Pukinmäen kaavoitus ja uudelleen luominen tuotti paljon hyvää. Pukinmäkeläiset ovat saanet iloita ja nauttia mm. Säveltäjänpuistosta, Rantapuistosta, ja oma hillosilmänsä on tyylikäs Pukinmäen kartano, joka vies-tittää menneestä Pukinmäestä. Kartano palvelee myös ansiokkaasti nykypolvea perhejuhlien ja kokousten sympaattisena pitopaikkana. Tästä on kiittäminen Pukinmäki-Seuraa, joka on ottanut hoitaakseen kartanon ylläpitämisen. Lisäksi seuralta on löytynyt yhteiseksi hyväksi ja puksuhenkisesti voimavaroja viljelypalstojen pyörittämiseen.

Pukinmäessä on myös melko monipuoliset palvelut, vaikka monia niistäkin on kasvavassa kaupunginosassa saatu useasti anella. Elämisen ja olemisen laatua Pukinmäessä helpottaa Malmin läheisyys, joka tarjoaa monia lisäpalveluita terveydenhoidosta alkaen.

Rakentaminen ei ole ollut viime aikoinakaan harvinaista Pukinmäessä. Alue on tiivistynyt ja täydentynyt, monimuotoisestikin. Syyn tehostamiseen antaa päärata. Pukinmäellä on oma asema, josta singahtaa likimain kymmenessä minuutissa kotikaupunkimme keskustan humuun. Kehä ykkönen-kin sivuaa Pukinmäkeä. Tällaisista liikenneyhteyksistä voidaan muualla vain uneksia. Pukinmäessä asuu ympärivuotisesti, ei vain jouluna, tyytyväistä väkeä.

TAPANILA

PUKINMÄKI

VIIKKI

MALMI

SUUTARILA

TAPANINVAINIO

PUISTOLA

PIHLAJAMÄKI

SILTAMÄKI

Vain äänestämällä voit vaikuttaa!