HEIMO HEMPPA LAAKSONEN

TAPANINVAINIO

Tapaninvainiolla – viihdytään ja vaikutetaan lähioloihin

JULKAISTU MaTaPuPu-fi – lehdessä v. 2017

Tapaninvainion aluetta moni pitää veteen piirrettynä viivana, ainakin rajojen suhteen. Isolla pensselillä piirrettynä pientalovaltainen Tapaninvainio rajautuu Pukinmäkeen, Tapaninkylään, Siltamäkeen ja myös Malmiin. Olennaista on, että tapaninvainiolaiset viihtyvät rauhallisilla kotikulmillaan.

Omakoti- ja rivitaloleimainen Tapaninvainio ei tarjoa mittavia kaupallisia palveluita. Ostopohja ei riitä. Onneksi lähietäisyydeltä löytyvät Malmin ja Pukinmäen monipuoliset palvelut.

Mutta kunnallisia palveluita tapaninvainiolaiset tarvitsevat yhtä lailla ja tasapuolisesti kuten muutkin kaupunginosat. Tapaninvainion kaupunginosayhdistys onkin toiminut alueensa terhakkaana edunvalvojana. Suurimmat savotat ovat kohdistuneet kouluihin ja päivähoitopaikkoihin. Välistä tapaninvainiolaiset ovat joutuneet miltei rautalankamallilla kertomaan lapsimääränsä koulu-ja varhaiskasvatusviranomaisille. Nyt ajankohtaisena keskustelun aiheena on Immolantien koulun tilakysymys.

Menneinä vuosina tapaninvainiolaisten suuri haave oli saada kotikulmilleen Uimarannantielle, Kapstenskan mäestä nimensä saanut monitoimitalo Kapu. Ei tullut, ainakaan vielä, eikä aiotulle paikalleen, joka parhaillaan rakentuu muuhun käyttöön. Kapu-talo nostaisi alueen palvelukykyä ja toimivuutta rutkasti. Aihetta ei kannata haudata, vaikka tontti jo menikin.

 Tapaninvainion rikkaus on rajautua jokeen. Asukkaat eivät ole lämmennet ajatukselle siirtää omaa uimarantaansa pohjoisemmaksi. Nykyiseen uimaranta-alueeseen ollaan tyytyväisiä, semminkin kun se varustetttiin monipuolisilla lähiliikuntavälineillä.

TAPANILA

PUKINMÄKI

VIIKKI

MALMI

SUUTARILA

TAPANINVAINIO

PUISTOLA

PIHLAJAMÄKI

SILTAMÄKI

Vain äänestämällä voit vaikuttaa!