Tapanila – lapsuuteni viehko kotikylä

JULKAISTU MaTaPuPu-fi – lehdessä v. 2017

Tapanila, myöhemmin Mosa, on elämäni ensikehto. Synnyin, kasvoin, viihdyin ja nautin kotikylästäni elämäni ensimmäiset 22 vuotta. Vasta painava syy, avioliitto ajoi pois Mosasta. Silloinkin 1970-luvulla Helsingissä oli asuntopula, ja nuoren parin oli muutettava sinne, mistä löytyi paikka yhteiselle pesälle.

Vanhemmat, sukulaiset, ystävät ja kaverit jäivät Mosaan. Vuonna 1981 heittäydyin yrittäjäksi perustamalla MaTaPuPu-Lähilehden, mosalaisten ja naapuri kaupunginosien asukkaiden tiedon tarpeeseen. Sain taas palvella viehkoa synnyinkylääni olemalla median edustajana mukana kaavoittamassa Mosaa. Kyläläiset olivat saaneet vuosikymmenet talsia kuraisia ja hoitamattomia teitään, kunnallistekniikan puuttuessa istua talvipakkasilla ulkohuusseissa, vintata vettä kaivoista ja kokea uhkaa koko ainutlaatuisen kylän silittämisestä kerrostalotuotannon tieltä.

Suurimman urakan Mosan kaavoituksesta suoritti asemakaava-arkkitehti Leena Duncker, joka likimain suurennuslasin kera kiersi Mosan kujia ja pihoja. Ja jälki oli hienoa. Mosa sai pala palalta vahvasti säilyttävän ja hienon kaavan. Oli ilo olla ajoittain lähes viikottain yhteydessä ja tekemisissä Dunckerin kanssa ja kirjoittaa mosalaisille hyviä uutisia. Merkitys oli valtava, kun ei ollut edes somea.

Hauska, mutta samalla totisin, ja aina tähän päivään asti ulottuva tapahtuma ajoittui myös 1980-luvun muutosvuosille. Tuli tieto, että silloinen Tapanilan tiehoitokunta oli päässyt toteuttamaan haavettaan urheilukeskukseen johtavan Hiidenkiventien asvaltoimiseksi. Syntyi ristiriita, Lemminkäisen koneiden levittäessä pikipinnoitetta esteeksi ilmaantui maineikas toisinajattelija kalastaja Pentti Linkola. Taustahuhujen mukaan kalastaja Linkola sattui juuri parahiksi olleen heilastamisreissulla Mosassa. Kiperä välikohtaus päättyi lopulta töiden jatkumiseen, ja Hiidenkiventie sai asvalttipinnan. Näytelmän viesti oli, että Mosan kurjuuden v. 1946 alueliitoksen jälkeen kokenut vanha polvi halusi päällystää teitä, mutta pispalamaiseen kylään muuttaneiden uusmosalaisen mielestä vanhan puutaloyhteisön teiden tuli olla sorapintaisia. Kieli keskellä otsikoin juttuni MaTaPuPu-lehteen: Tapanilassa syntyi asvalttisoppa vuosikymmenten näkemyseroista. Kumpikin leiri kiitteli juttua. Se lämmitti!

Lopuksi vielä tosi, mutta tämän päivän ympäristökäsityksillä huikea uutinen Mosasta, Suutarilan suuntaan vievän Päivöläntien ja sitä jatkaneen silloisen Yrttimaantien kesähoidosta 1960-luvulla. Mosan VPK:n rajanaapurissa toimineella Gulfin huoltoasemalla tankattiin kuorma-auton lavalla ollut säiliö täyteen jäteöljyä. Sitten kippi pystyyn ja matkaan hoitaman Mosan pölisevää pääväylää. Näin silloin. Pölyäminen päättyi, paikoin hyvin öljytystä Päivöläntiestä saattoi tulla liukaskin, ainakin  meille fillaroiville pikkupojille.